Muodosta minuuteen (2. uudistettu painos)

28,00 

Marja Dahlström
Muodosta Minuuteen – piirtäminen voimanlähteenä ja terapiana steinerpedagogiikassa

ISBN: 978-952-7001-11-0

Kovakantinen, sidottu
Koko 210 x 250 mm
136 sivua
Nelivärinen

Osasto: Avainsanat tuotteelle ,

Muodosta minuuteen on ajateltu kaikille kasvattajille – lasten vanhemmista aikuiskasvattajiin – sekä itsekasvatukseen. Kirja osoittaa, kuinka tärkeää yksilöllinen ja taiteellinen kasvatus on erityisesti nykypäivänä, jolloin ulkoisten kuvien ja vaikutteiden tulva voi hukuttaa alleen yksilöllisyyden ja yksilölliset ilmaisutavat.

Kirja korostaa elämäniloisen lapsuuden merkitystä – sitä, että lapsella on oikeus olla lapsi vailla huolia. Lapsuus on aikaa, jolloin lapsen tulisi saada uppoutua satuihin, vapaaseen leikkiin ja saada olla aikuisten turvan ja lämmön kantamana, ilman että hänen tarvitsisi kantaa maailmaa harteillaan. Sen aika tulee myöhemmin.

Lähtökohtana muotojen piirtämiselle on Steinerin ilmaisu: ”Viiva on liikkeen jälki”.

Muoto, joka syntyy oppilaan piirtäessä, on hänelle omannäköinen ja tekemisen hetkellä ainoa mahdollinen. Piirtämänsä muodon koolla, rytmillä ja tempolla oppilas antaa ilmauksen omasta olemuksestaan. Tilanne on hänelle ensi hetkestä lähtien hyvin vapauttava, koska hän kokee olemassaolonsa turvalliseksi ja onnelliseksi.

FM Marja Dahlström toimi maamme ensimmäisen steinerkoulun, Helsingin Rudolf  Steiner -koulun luokanopettajana (1959 –1997) ja vei neljä kahdeksanvuotista luokkasarjaa sekä viidettä luokkasarjaa vielä kolme vuotta. Opetustoimensa ohessa Dalhlström on toiminut myös steinerkoulujen opettajien kouluttajana ja luennoitsijana. Hän oli mukana perustamassa steinerkoulujen vanhemmille tarkoitettua Vanhempainkoulua. Jäädessään eläkkeelle Helsingin Rudolf Steiner -koulusta Marja Dahlströmille myönnettiin Yliopettajan arvonimi.